lauantai 28. joulukuuta 2013

2013 pian ohi - mitä tästä opittiin?




Vuosi 2013 on ollut suurten muutosten aikaa, mutta samalla tämä vuosi on ollut yksi parhaimmista tähän mennessä. Suurimman muutoksen on, yllättäen, tuonut Atlas. Ensimmäinen koira ja kaikki se aktiviteetti ja hössötys tämän ympärillä.

Tammi-helmi-maalis:
Pitkälti nämä kuukaudet meni panikoidessa ja miettiessä "mitä tuli tehtyä". Kävin tapaamassa paria kasvattajaa koira asioissa ja lopulta Atlas kotiutui 9.3 Ylöjärveltä, Mistelin Kennelistä. Ensimmäiset pari viikkoa olivat todella rankkaa; henkinen ja fyysinen väsymys oli käsin kosketeltavaa. Pentu oli ihana, mutta samalla niin rasittava. Yksin koiran kanssa sisäsiiteyden, käytöstapojen, yksinolon ja kaikkien normaaleiden asioiden opettelu oli todella rankkaa. Pari-kolme ekaa viikkoa meni ihan horroksessa, mutta nyt kun katsoo taaksepäin niin eihän Atlas ollut edes kovin hankala! Atlas ekana yönä (ja myös tästä eteenpäin) nukkui 6h yöunet putkeen ilman pissatusta tai vahinkoja - voiko helpompaa olla?! Silti stressasin ja panikoin, tuleeko tosta koirasta ikinä mitään. No, tulihan siitä silti! ;)

Huhti-touko-kesä:
Tällöin osallistuttiin Pentukurssille Atlaksen kanssa. Maahan meneminen tuotti meille vähän ongelmaa, mutta monen toiston jälkeen tämäkin alkoi onnistumaan. Tässä kohtaa alkoi hieman jo näkyä Atlaksen kovapäisyyttä.
Alkoi olemaan paljon koirapiireistä uusia ihania ystäviä ja paljon ohjelmaa. Porissa asumisesta tuli entistä mielekkäämpää, sillä jokaiselle päivälle oli jotain ohjelmaa jos näin vain halusi - koira piti minut aika hyvin liikkeellä. Näinä kuukausina yksi parhaista havainnoistani oli se, kuinka hyvä päätös koiran ottaminen olikin, vaikka ensimmäise viikot olivat hirveitä. Niin paljon uusia ihmisiä ja niin paljon uusia harrastuksia! Pää oli ihan pyörällä!
Kesäkuun lopussa 5kk iässä saavutettiin sisäsiisteys aikalailla. Joskus piti kaverin lankamatto merkata (koska miehinen mies..), mutta muuten tähän loppui sisälle pissaaminen!

Heinä-elo-syys:
Tämä oli ehkä paras vaihe koiran kanssa; sisäsiisti, ei vielä teini, kiltti pikku poika <3 Kesä ja kärpäset, ai että!
Elokuussa osallistuttiin myös arkitottis jatkokurssille sekä agilityn alkeiskurssille. Agility osoittautui tuolle raketinomaiselle koiralle oikein hyväksi lajiksi; mitään se ei pelkää eikä jännitä, kaikkeen mennään kauheella vauhdilla ja omistaja joutuu enemmänkin jarruttamaan koiraa kun on niin järjetön vauhti! Agilitysta tulikin tämän kautta meille todella rakas harrastus. Pikkuhiljaa myös tässä kuussa aloitettiin treenaamaan näyttelyaisioita tarkemmin. Tätä ennen oltiin jo käyty mätsäreissä pyörähtämässä ihan mukavin tuloksin.
Syyskuussa olikin ensimmäiset "viralliset" näyttelyt, vaikka oltiinkin pentuluokassa. Jännitti aivan hirveästi, mutta VSP-pentu tulos sieltä tuli ja hyvä arvostelu! Tästä se näyttelykärpänen sitten oikeastaan lähtikin..

Loka-marras-joulu:
Atlaksesta on tullut kamala teinihirviö, jota ei kiinnosta mikään eikä ainakaan tuo narun päässä oleva ämmä! Aaltoilevia kausia, jolloin on välillä pahempi teinivaihe menossa ja välillä helpottaa taas - onneksi, muuten ei jaksaisi! Atlas kehittänyt myös näinä kuukausina pari inhottavaa tapaa; vahtihaukkuminen ja hihnassa muille puhiseminen/haukkuminen. Vahtihaukkuminen on saatu marras-joulukuun aikana aikalailla nolliin ja tätä ilmeentyy enää vain todella harvoin. Hihnassa haukkuminen on myös paljon paremmalla mallilla, mutta vielä on suihkepullo käytössä lenkeillä! Ohitukset menee silti 50% paremmin kuin aiemmin!
Lokakuussa ja marraskuussa oli vielä yhteensä kahdet näyttelyt ja tuntuu, ettei näistä saa tarpeeksi. Menestys on ollut vaihtelevaa, mutta tuo on vielä niin nuori ja kehittyy hitaasti! Aika näyttää, mitä tästä tulee, mutta kokeillaan nyt ainakin ;)
Loppuvuodesta ollaan jatkettu Agilityn parissa treenaten kerran viikossa säännöllisesti. Tämän lisäksi ollaan aloitettu Tokon alkeiskurssi sekä harjoiteltu näyttelyasioita.
Joulukuu on mennyt treenatessa, lenkkeillessä ja koiran kanssa nauttimisesta!



Koska vuosi 2013 on nyt saatu kerrattua, voisi sitten vähän tehdä tavoitteita vuodelle 2014!





Atlas

Agility ~ Tämä selvästi ykköslajimme tällähetkellä. Alkuvuodesta alkaa haaveilemani 2 x vko treenit. Ehkä päästäisiin loppuvuodesta ottaan eka kisastartti? 0. tulos? Ainakin epävirallisiin! Haaveilla saa.. Muuten Kontaktit kuntoon, kepit kuntoon, keinu + pussi kuntoon.
Rallytoko ~ Alkeiskurssille osallistuminen.
Toko ~ ALO liikkeiden treenaaminen sujuvaksi. Tunnustelu, onko tämä meidän laji.
Dobo ~ Pallon osto? Mahdollisesti kurssille.
Ohitukset ~ Haukkumatta ohi lähes aina, mieluiten kontaktissa!
Terveenä pysyminen ~ Ilman mitään haavereita ja sairauksia, pari liikaa ollut ekana vuonna.
Lonkka, polvi, kyynär yms. kuvaukset
Näyttelyt ~ ERI, SA? Ravaaminen kuntoon.




Minä itse

Ruokavalion muutos ~ Tästä tänävuonna lipsuttu taas aivan liian paljon. Ikuinen projekti, mutta jos nyt alkaisi jotain tapahtumaan..
Kunnon kohotus ~ Jo pelkästään agilitya ja terveyttä ajatellen olisi aika jees ;)
Kodin siisteys ~ Koti on yleensä ihan "ok" kunnossa, mutta miksi pitää päästää asunto kaoottiseen tilaan, ennenkuin siivoaa? Sitten siivotaan aina 2-5h putkeen hiki hatussa kaikki, kun ei voi siivota esim. kerran viikossa tai pienissä osissa.
Agility ~ Ohjaus, ohjaus, ohjaus.. Paljon treeniä tähän!
Malttia ~ Muista, että koirasi on nuori..
Rakkaus ~ Ekä sellanen tupsahtais jostain!


Muuten toivotan kaikille oikein ihanaa loppuvuotta ja vielä parempaa vuotta 2014!

8 kommenttia:

  1. haha, tsemppiä ja kärsivällisyyttä atlaksen kanssa! :D mulla on kans toi ruokavalion muutos joku ikuinen projekti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah kiitos! :D Kyllä ton koiran kanssa onneks pärjää, ei se niiiin paha tapaus oo vaikka jääräpää onkin! Mulla kans tuo ruokavalio on ikuinen juttu..

      Poista
  2. Kiva postaus ja melkoinen vuosi teillä ollut Atlaksen kanssa :) Tuon alkujärkytyksen kanssa on pari munkin pennun ostajaa pähkäillyt, mutta täysin vakuuttunut olen että heilläkin se menee ohi, on jo jonkinverran käsittääkseni mennyt. Hyvää uutta vuotta teille! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onhan tässä ollu vaikka mitä vuoden varrella :) Ihminen jolla ei oo koiraa koskaan ollut on täysin seonnut koirista ja ei mitään muuta tekiskään kun niistä puhuis ja niiden kans kaikkea tekis.
      Toi alkujärkytys oli ihan hirvee. En usko et seuraavan koiran kanssa on sama, mutta kyllä aikamoista oli. Varmasti menee silti ohi ja helpottaa! :) Kokemuksen syvällä rintaäänellä.
      Hyvää uutta vuotta sinne kans kaikille <3

      Poista
  3. Kiva blogi ja ihana koira! :) Liityin lukijaksi, kun vaikutti sen verran mielenkiintoiselta ja huomenna aionkin selata kaikki vanhat postaukset läpi! Juuri tällaista blogia olenkin etsinyt, missä olisi koirajuttuja sekä myös muutakin.

    Minullakin on sheltti, tullut pari viikkoa sitten. Jos kiinnostaa lukea meidän elämästämme, niin tule ihmeessä tsekkaamaan blogini: http://sonja-justnow.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Teillä on todella kiva blogi :) Löydän kirjoituksissasi paljon samaa omien blogipostauksieni kanssa :) Esimerkiksi tuo kodin siivous-kohta saa multa superpaljon sympatiapisteitä :D Älä kuitenkaan vaadi itseltäsi liikoja, koska muista että "a clean house is a sign of a wasted life" ja teilläkin näyttää tapahtuvan koko ajan paljon kaikkea joten ei aina vaan oikeesti ehdi siivoamaan :D Mukavaa uutta vuotta teillekin ja tsemppiä haasteisiinne! :) Meidän omat haasteet voi lukea meidän blogista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! :) Joo toi kodin siisteys on kyl sellanen asia, johon pitäis panostaa vähän useammin - mutta elämä on niin hektistä! Sit äiti ei yhtään ymmärrä, kun hän usein sanoo, että koiranomistajana mun pitäis imuroida joka päivä :D Missä välissä! Siisti koti olis ihana, mutta oon oppinut myös tekeen kompromisseja, koska on eläimiä. En mä saa tätä kotia koskaan täysin siistiks saatika karvattomaks!
      Takaoven kautta tullaan keittiöön usein sisälle ja keittiön vaalea matto on aivan järkyttävässä kunnossa. Koiran tassujen mukana kulkeva kura <3

      Lueskelinkin jo teijän haasteet! :) Hyvää uutta vuotta kans ja toivotaan, että pääsee vieläkin enemmän nauttiin teijän agilityvideoista ensivuonna ;)

      Poista