maanantai 28. heinäkuuta 2014

FINASC Open Show - Areksen eka "näyttely"!

Areksen kanssa ensimmäinen "näyttely" käyty. Kyseessä oli Finnish Australian shepherd clubin eli FINASC'n järjestämä Open Show. Epävirallinen näyttely siis, joka mentiin amerikan näyttelysäännöillä. Tämä käytännössä tarkoitti sitä, että koirat arvosteltiin väreittäin, eivät iän mukaan niinkuin suomessa. Urokset ja nartut tietenkin erikseen, pennut ja veteraanit olivat kaikki värit samassa ryhmässä. Näyttelyyn sai osallistua kaikki muut paitsi rekisteröimättömät tai typistetyt.

Ares osallistui pentuluokkaan, jossa mukana oli myös Areksen veli Glenhouse's Fast Spin, tuttavallisemmin Hyrrä. Areksella on vain yksi veli ja oli hieno nähdä miten veljekset eroavat toisistaan. Hyrrä on selvästi kasvanut Aresta tasaisemmin kun taas Ares selvästi on kasvanut korkeudeltaan huomattavasti paljon enemmän. Elättelen toiveita, että Ares vaan päätti kasvattaa ensin korkeuden ja sitten hankkia massaa senkin edestä tulevaisuudessa ;)

Meidän osalta näyttely meni vähän niin ja näin. Ares seisoi hienosti käyttäyty hyvin, mutta ravaamisesta ei tullut sitten mitään - häiriö oli aivan liikaa. Mutta tämä menee treenilistalle ja poikahan on vasta 4,5kk! Lopulta oltiin urospentujen toinen ja velipoika Hyrrä oli hienosti ROP-pentu.

Tuomarina oli ASCA Senior breeder judge Richard W. Pittman, Sundown aussies, USA.

"Nice puppy, at this age of his growth he's a little tall for his lenght of body. Movement is very puppish. Side movement overreaches some."
PEK2

Kaikki kuvat ottanut Kennel Drover's.

 





Hyrrä, ROP-pentu

Lisäksi olimme kasvattajaluokassa ja lopulta sijoituimme 3. tässä kilpailussa.




Näyttelyn BIS oli lopulta C.I.B Drover's Honey I'm Home ja BOS Saussurea Black Tie Affair.

Näin myös ensimmäistä kertaa livenä Areksen isän eli Saussurea Top Priority "Kentsu". Ulkonäöltään juuri sitä jotain mistä pidän!

Kentsu oli mustien urosten 3.

Kaikenkaikkiaan hieno viikonloppu josta saatiin paljon eväitä tulevaisuuteen! Ainakin tulevaisuudessa ostoslistalle tulee nahkainen näyttelytalutin, tuo nailoninen ei tunnu kovin kivalta käteen kun +16kg koiraa päättää riuhtasta johonkin suuntaan ;) Tästä on hyvä jatkaa kun Areksen kanssa on aloitettu näyttelytreenit ohjatusti tänään.

Atlas on ottanut rennosti viikonlopun mutta tällä viikolla alkaa agilitytreenit uudestaan. Se, että ostallistummeko näillä helteillä treeneihin on eri asia - on aika kidutusta sekä koiralle että omistajalle.

Seuraavana Atlaksella on vuorossa Shelttejen erkkari ja Valkeakoski KR. Ares osallistuu todennäköisesti syyskuussa Turun pentunäyttelyyn.


Onko ketään lukijoista tulossa Sheltti erkkariin, Valkeakoski KR tai Turun kaikkien rotujen pentunäyttelyyn? 

7 kommenttia:

  1. Me tullaan Kasperin kanssa shelttien erkkariin pikku pentuihin :)

    VastaaPoista
  2. Voi harmi, meillä oli pienet pentutreffit sisasrusporukalla siellä nurkassa (kaikki varmaan kuulivat meidän :'D) ja onnistuin missaamaan urospennut...nyt harmittaa vielä enemmän kun en tajunnut, että Areskin oli siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hitsi! Nyt kun koiras kuvia katon niin ite kyllä bongasin teidät :) Taisitte siinä meijän teltan vieressä olla painimassa! Siinä minä sen kaiken 6h istuskelin :D

      Poista
  3. Shelttien erkkariin olis niin kiva tulla turisteilemaan, pitää kattoa jos ajelis Jyväskylään Tampereen kautta :)

    VastaaPoista
  4. Minä ja se meiän aussi pentu Roni ollaan varmaan tulossa sinne Turun pentunäyttelyyn :)

    VastaaPoista