keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Aika aloittaa

Aina ihan yhtä hankalaa palata tauon jälkeen liikunnan ja oikean ruokavalion pariin. Ei vain jaksaisi, eikö voisi vain syödä hese ja mäkki sapuskaa ja lihoa muodottomaksi? Ei jaksa, ei huvita.
Vaan kun on pakko..

Uudenvuodenlupaus on tosiaan sama kun viimevuonna, paranna elämänlaatua. Sellanen kokonaisvaltainen projekti :D Tänään oli aika palata takaisin salille. Piti mennä aikasin, joopa joo.. Väsytti taas niin paljon, että olin salilla vasta klo 14 vaikka piti sinne mennä jo 12. 

 
Kyllähän sen tietenkin taas huomas, ettei hetkeen ole mitään tehnyt. Joulu on mennyt horisonttaalisesti lihoen ja mahaa taputellen. Kun nyt vielä saataisiin maat sulaksi, voisi kunnolla lähteä lenkille.

Päivitin ittelleni eilen Spotifyyn kuntosali-soittolistan. Osuvasti soittolistan nimi on "Gym time, bitches!". Nää biisit saa sellasen fiiliksen aina et oksat pois, nyt mennään täysiä! Jotkut ovat vanhoja kuin taivas, mutta toimivat edelleen.


Siinä on joitakin, mitkä saa aina hyvän fiiliksen :) Itselle biiseissä on sanat tärkeintä, niin suurinosa soittolistan biiseistä on sanotukseltaan juuri salille sopivia ja motivoivia. Nyt kun joku kertoisi vielä, että miten se motivaatio ylläpidetään ja kuinka sen perseensä jaksais sinne salille raahta ~3 kertaa viikossa kaiken muun ohella.

Tuli muuten vihdoinkin mun CTFxC-huppari tänään! Pakko oli pistää heti kokeiluun.

Ja jos joku ei tiedä mikä CTFxC ja haluaa tämän välttämättä selvittää, tämä liittyy YouTubeen ja googleta Internet Killed Television.


2 kommenttia: