Kirjoittaja

Blogin kirjoittajana toimin minä, Saara. Olen 25-vuotias alunperin Tampereen kupeesta kotoisin oleva, nykyään Satakunnan helmessä, Porissa asuva naisen alku. Ammatiltani olen sairaanhoitaja, mutta etsin jatkuvasti mielessäni sitä, mitä haluaisin loppuelämäni tehdä. Kovasti haluaisin opiskella jotain lisää - vielä vain en ole päätynyt ratkaisuun, että mitä.

Asun yhdessä kissani Lassen sekä shetlanninlammaskoira uros Atlaksen ja australianpaimenkoira uros Areksen kanssa. Kissani Aapo muutti asumaan vanhemmilleni syksyllä 2013. Nämä karvaiset kaverit tekevät elämästäni mielenkiintoisen, pitävät minut liikkeellä ja tuhoavat asuntoni sekä hampain, kynsin että karvojen avulla. Silti eläimet ovat syy miksi jaksaa herätä, iloita ja rakastaa. Ei voi muuta todeta, kuin että eläimet ovat elämäni suola - ja pippuri.

Kirjotan asioista, jotka minua kiinnostavat - vaikka ne eivät muita kiinnostaisikaan. Kirjoitan peleistä, eläimistä, elämästäni, kosmetiikasta, macromiehistä ja aivan mistä vaan. En lupaa blogiltani mitään, enkä siltä myöskään mitään vaadi. Nykyään pääpaino tuntuu olevan eläinten ja oman elämäni puolella.



"When one door is closed, one door will open. But very often we spend so long looking at the closed door that we don't even realise another door is open."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti