lauantai 18. toukokuuta 2013

Koiramarssi

Oltiin Atlaksen kanssa tänään Tassuväen Tavaratalon, Satakunnan Eläimelliset ry ja Royal Canin järjestämässä hyväntekeväisyys koiramarssissa mukana. Itse olin saikulla poskionteloiden takia, mutta aamuisen lääkärikäynnin jälkeen olo tuntui paremmalta ja pentu piti jotenkin väsyttää; mikä parempi keino kuin tämä.






Pitkää matkaa ei marssittu, joka tähän hellepäivään olikin aivan hyvä asia. Paikalla oli 63 koiraa ja RC lahjoitti jokaista koiraa kohti 2kg ruokaa Satakunnan Löytöeläimille. Eli yhdessä kerättiin 126kg ruokaa sitä tarvitseville!

Atlakselle tuli kovin kuuma, tottakai, tämän marssin aikana. Pakko kyllä sanoa, että tuo aikaisin ostamani ja blogissakin mainitsemani H20 matkavesipullo on kyllä aivan loistava. Se pitää aika hyvin veden viileänä ja siitä on helppo annostella koiralle (ja kavereiden koirille).

Jokainen osallistuja sai myös pussillisen kaikkea kivaa mukaansa, jonka rc tarjosi. Ja marssin päätteeksi tottakai myös ihmiset saivat pillimehut ;)




Kyllä tuossa pari ihan kätevää tavaraa oli, joita olin jo aiemmin ajatellut huommaamani. Tuo matkaruoka/juomakuppi on aika kätevä, en kyllä vielä oo testannu, mutta katsotaan. Ainakin sen saa pieneen tilaan. Myös tuo kakkapussiteline on jo pidempään ollut mielessä, nytpä sen sitten ilmaiseksi sai!

Tähän loppuun vielä pari kuvaa ja video joidenkin viikkojen ajalta :)

 
Atlas ja Lumi riehuu



Hassu väritys

Atlaksen ja Leevin vauhtia


Pallohullu

<3

1 kommentti:

  1. Rähinäryhmä tarjoaa ihanille koirablogeille arvontaa haasteen muodossa, innokkaasti kaikki mukaan (arpaonnen kera tietysti):
    http://ssamperi.blogspot.fi/2013/06/mita-oppisitkaan-jos-koirasi-olisi.html

    ♥: Rähinäryhmä

    VastaaPoista