Jos et halua, että sinua tervehditään tassuin ja heiluvan hännin, älä tule sisään
- koska täällä asuu koira...
- koska täällä asuu koira...
Jos irtokarvat eivät sovi vaatteisiisi tai huonekalut häiritsevät sinua, älä tule sisään
- koska täällä asuu koira...
- koska täällä asuu koira...
Jos et pidä kylmästä kirsusta tai märästä kielestä, älä tule sisään
- koska täällä asuu koira...
- koska täällä asuu koira...
Mutta jos mikään edellisistä ei sinua haittaa... saat osaksesi rakkautta välittömästi, kun astut ovesta sisään
- koska täällä asuu koira.
- koska täällä asuu koira.
Koiraihminen, kissaihminen, "normi-ihminen". Meillä asuu koira. Kohta ehkä kaksi. Monesti mielenterveyttäni on kyseenalaistettu, kun olen kertonut, että pidän kovasti eläimistä. Tämän lisäksi vielä olen yksin asuva sinkkuihminen ja koiraihminen, kaikki yhdessä. Tämä ei jostain syystä useinkaan mahdu monen ihmisen ajatusmaailmaan. Tätä asiaa kauhistellaan.
Jotkut haluavat viettää vapaa-aikansa matkustaen, juhlien, syöden, juoden ja kavereiden kanssa ollen. Kyllä minäkin näistä kaikista pidän, mutta tähän lisään vielä yhden asian; koiran kanssa ajan viettäminen. Useimmiten suurin ongelma siinä, että asun yksin ja omistan koiran, on muilla ihmisillä. Itse en koe tätä ongelmaksi. Usein minulle sanotaan näitä virkkeitä; "Et pääse mihinkään!", "Joudut ulkoiluttamaan sitä satoi tai paistoi", "Et löydä miestä!" ja "Kamala määrä karvaa ja likaa jokapuolella!". Nämä asiat eivät ole olleet vielä ongelma itselleni, mutta usein tuntuvat olevan toisille ihmisille (varsinkin nyt, kun harkinnassa on toinen koira). Kyllähän tälläinen elämäntilanne vaatii tietynlaista henkilöä ja luonnetta, mutta itselle tämä sopii hyvin. Mielummin vietän koko elämäni Suomessa, kuin en omistaisi koiraa ollenkaan.
Harrastukseni liittyvät koiriin. Suuniosa ystävistäni on ihmisiä, jotka omistavat koiran. Kun löytyy tälläisiä asioita ympäriltä, ei tunnu yhtään hankalalta olla sinkku ja omistaa koira - tai kaksi. Minulta löytyy myös ystäviä, jotka eivät pidä ollenkaan eläimistä. Samantien on ilmoitettu, että Atlasta ei heidän luokse tuoda. Eikä oikeastaan tarvitsekaan, Atlas voi hyvin olla muualla, kun näitä ystäviä näen. Ymmärrän, että ihmisten jotka eivät pidä eläimistä alkuunkaan, on hyvin vaikea ymmärtää miksi haluan niitä välttämättä elämääni - ja vielä useamman kappaleen!
Sitten vielä tämä sinkkuus. "Hommaa nyt ensin se mies, ennenkun sata koiraa". Miksi? Ymmärrän kyllä, mutta eikö ihmisen pitäisi hyväksyä minut juuri sellaisena kuin olen? Voin suoraa sanoa, etten voisi kuvitellakaan seurustelevani ihmisen kanssa, joka ei pidä eläimistä. Minun mielestä koti ei ole koti ilman eläimiä. Kyllä se toinen osapuoli tässä huushollissa auttaisi monella tapaa, mutta en koe ongelmaksi hoitaa tätä myöskään yksin. Reilut kaksi vuotta on sinkkuna oloa takana ja kyllä myönnän, että tähän vierelle kaipaisi sen jonkun, mutta en ala epätoivoiseksi ja heivaa koiria muualle vain saadakseni lisää "vaihtoehtoja". Kyllä se joku, joka ymmärtää myös rakkauden eläimiä kohtaan, tulee kohdalle.
Meiltä löytyy kotoa kuraa, keppejä, karvaa, kakkaa. Välillä sitä löytyy enemmän (kuten tämänhetkisillä keleillä..), välillä vähemmän. Tämän kanssa on oppinut elämään. Kyllä kadehdin, kun jonkun ystävän koti on putipuhdas ilman karvan karvaa, koska ei eläintä omista. Kuitenkin pidemmänpäälle tämän kyllä kestää. Vaatteissa on karvaa, naamassa on karvaa, sängyssä ja sohvalla on karvaa. Todellisuudessa, se on vain karvaa. Se ei sinua tapa - paitsi tietty jos oot pahasti allerginen ;)
Meillä asuu koira. Ja meiltä tulee todennäköisesti aina koira asumaan - olin sitten sinkku, varattu, naimisissa tai vaikka leski. Tämä elämäntyyli sopii vallan mainiosti minulle!
Onko joku muu saanut arvostelua siitä, kuinka kyseinen elämäntilanne ei sovi siihen, että omistat kotieläimiä? Tai siitä, miksi ylipäätänsä itsellesi haluat kotieläimiä?
ps. Muistakaahan osallistua arvontaan, vielä pari päivää jäljellä ;)
Kyllä noi eläimet tuo niin paljon, ettei muutamat karvat haittaa.. :) Me saatiin lähinnä ihan hyväksyviä kommentteja, kun Muru otettiin. Mutta meitä olikin kaksi aikuista+ pari lasta koiraa ottamassa. Jotain kyläpaikkoja on tosiaan mihin ei voi koiran kanssa mennä, mutta sitten mennään ilman koiraa. Vaikka tuo Murutin ei ole kuin kolmisen kuukautta meillä asunut, niin se kyllä kuuluu niin pakettiin, ei osais kuvitella enää meidän perhettä muunlaisena. :)
VastaaPoistaNopeasti se elämä tosiaan tuntuu siltä, että koira olisi aina ollut osa perhettä :) Itselläkin moni ystävä oli innoissaan kun ilmotin ottavani koiran. Toiset taas kauhistelivat. Vanhemmat kyseenalaistivat, mutta sit kun vein 10vko shelttipennun heille näytille, niin jo on hyvin hyväksytty tämä ;)
PoistaMonesti oon ite kuullu siitä, että miks mun pitäis saada oma koira kun muutan omaan kotiin. Mutta oon samaa mieltä kanssasi, että koti ei ole koti jos siellä ei ole koiraa! Koirat on mulle tärkeä voimavara ja harrastuskavereita :)
VastaaPoistaJuurikin tuo voimavara :) Tuntuu, että nään täällä asuvia kavereitakin useammin, koska heillä on koirat ja mennään lenkille, kuin oikeasti näkisin jos ei koiraa olisi. Koira piristää päivää estottomalla rakkaudella, vaikka kyllähän se välillä oikein vihastuttaakin kun keksii kaikenmaailman kolttosia.
PoistaOutoa olisi, jos ei tassujen ääntä kuuluis parketilla :)
Ihana teksti. Meillä kanssa vanhemmat varoitteli: "sitten ette pääse lähtemään mihinkään" (ei me niin paljoa missään käydäkään), "aina täytyy lähteä ulos" (hyvä vaan ni saa perseen ylöstietokoneen edestä iltaisinkin), "siihen menee rahaa vaikka kuinka paljon" (no sitä menee joka tapauksessa), "täytyy pestä likaisia tassuja/kakkaista takapuolta" (kaikkeen tottuu), "kotona on karvoja joka paikassa" (ihan sama, imuri/teippiharja on keksitty niin saa juhlavaatteet kyllä siistittyä ennen lähtöä) ..... Tätä vois jatkaa vaikka kuinka. Kummasti kaikki kanssa Lunalle lämpeni, nykyään on meillä kotonakin jo pentu. Ja kyllä: koti on siellä missä koirakin.
VastaaPoistaHeh, kuulostaa enemmän kuin tutulta nuo kaikki :) Kuitenkin aika pieniä uhrauksia nuo asiat, jotta voi kodissaa koiran pitää. Meilläkin nopeasti lämmettiin Atlakselle, toivotaan, että myös toiselle pennulle sitten.. :) Uskoisin ainakin.
PoistaKyllä aika montaa tuntuu ärsyttävän se että meillä on koira. Toki monet kavereistani tykkäävät itsekin koirista, mutta varsinkin se että kirjoitan vielä blogia on jotenkin liikaa! Eikö mulla muka olisi mitään mielenkiintoisempaa kirjoitettavaa, jos kerta blogia haluan pitää... Totta puhuen ei :D Ja monia ihmetyttää se etten ole koskaan luuhannut kaupungilla, kun aiemmin oli tanssitreenit ja nykyään koiratreenit. Eipä mua mikään ryyppääminen koskaan ole kiinnostanutkaan, ja kun itse olen onnellinen tällaiseen elämäntapaan niin ei kyllä muidenkaan mielipiteet kiinnosta. Onneksi lähimmät ihmiset tykkäävät koirista :)
VastaaPoistaNo varmasti montaa omaakin kaveria ärsyttää se, että blogi on täynnä koirajuttuja ja fb on täynnä koirakuvia, jos ei muuta :D Mutta mitä jos ite pidän niistä! Tärkeintähän se on. Ja munkin elämä ilman koiraa on kyl pirun tylsää. Koira se mulle sitä vauhtia elämään tua!
PoistaRyyppääminen on ihan yliarvostettua :) Mua vei ennen koiraa tietokone, jolla vietin paljon aikaa pelaillen. Nyt sitten koira viä mukanaan. Onneks mullakin lähestulkoon kaikki lähimmät ihmiset pitää eläimistä :)
Tuttu asia tuo arvostelu. Koiran omistaminen ja opiskelu eivät kuulemma sovi yhteen, eikä opiskelijalla ole aikaa koiralle. Vallan mainiosti itseltä ainakin löytyy aika sekä opiskelulle että koiralle. Sanoisin, että vastuullinen koiranomistaja tietää jos koira ei sovi omaan elämäntilanteeseen. Turha sitä on muiden tulla kertomaan ja arvailemaan. (:
VastaaPoista