Arkea ja Harjavallan RN

Näin lyhyesti alussa, oltiin tänään Atlaksen kanssa Harjavallan RN. Päivä meni hyvin ja Atlas oli lopulta JUN ERI3! Todella ylpeä olen, varsinkin liikkeisiin. Niistä tulee aina naputtamista, mutta tänään ne oli paljon paremmat kuin aiemmin! Karvaton kaveri sai siis ensimmäisen ERInomaisensa ;) Arvostelun voi lukea "Tulokset" linkistä.

1v 3,5kk. 40cm ja 9,7kg. Seisoo hieman hassusti kyllä, tuuli tekee kepposia tukalle.

Arki on alkanut Atlaksen ja Areksen kanssa hyvin. Tulevat hyvin juttuun, varsinkin kun pääsee tohon pihalle oikeen juoksemaan. Atlas pari kertaa jo näyttänyt hieman kaapin paikkaa Arekselle ja hyvä niin. Eipä tuo pentu oikeen mitään silti meinaa uskoa ja naskalihampaat kolisee sinne sun tänne.

Sisäsiisteys on kyllä aivan poikkeuksellisen hyvällä tasolla! Jotenkin tuntuu, että voiko näin ollakaan! Tuo pentu tekee ainoastaan yöllä yhdet pissat ja ehkä kakat - minä kun en periaatteesta viä ulos yöllä, sillon nukutaan (vaikka Ares on usein puolivälistä yötä eri mieltä..). Muuten päivällä kaikki asiat tulee ulos ja tänään kun Ares oli 6h yksin, ei ollut yhtään pissaa sisällä! Ihanaa. Rivari helpottaa kyllä todella paljon, mutta muutenkin tuntuu, että Areksella ei oo mikään kiire pihalle. Atlaksen kanssa sai olla sitä viemässä pihalle vähän joka välissä ja silti sisälle tuli +5 pissaa päivässä (ainakin tämän ikäsenä). Ares ei oo kolmen päivän aikana tehny kun pari pissaa sisälle :D Toivottavasti tämä jatkuu ihan yhtä helposti *koputtaa puuta*, olisi kyllä todella ihanaa ja pääsisi nauttimaan pentuajasta vielä paremmin!

Yksinolo on vähän jännää Arekselle. Yksinolot Ares viettää kylpyhuoneessa, oli Atlas paikalla tai ei - ainakin näin alkuun, jotta Atlaskin saa vähän lepoa. Tänään 6h yksinolo oli hieman pakollinen näyttelyn takia, vaikka en pitänytkään siitä, että jouduin yksin jättämään. Huuto oli kova kun lähettiin ja huuto oli kova kun kotio tultiin. Sitä en tiedä, onko välillä huutanu. Sen kuitenkin tiedän, että jos Atlaksen kanssa jää kaksin, niin huutaa vain kun lähden - mitään ei kuulu kun tuun kotio. Myös oon antanu olla koko kämpässä kun käytän vain Atlaksen pihalla - silloin ei ole mitään ongelmaa, useinmiten on nukkumassa kun tuun takasin. Mutta eiköhän tämä tästä!

Hihnakävely on myös hieman jännittävää. Se sujuu hyvin, kunhan pentu pysyy liikkeellä; kannustamalla ja houkuttelemalla menee nätisti. Mutta heti kun hihna kiristyy, alkaa huuto ja repiminen. Toisaalta, hänellä on vasta kaksi kertaa ollut kaulapanta ja hihna, että se nyt vaatii tottakai totuttelua. Vain todella huvittavaa millainen "APUA :(" tilanne tulee, kun hihna kiristyy. Niin ja siis ei haittaa jos kiristyy hänen vetäessä eteenpäin, jos hän on mun takana ja kiristyy niin se on aivan järkyttävää ja kamalaa.

Atlaksesta on kuoriutunut namien sekä lelujen varastelija ja omija. Kaikki on hänen, ei Areksen. Jos heillä on samanlaiset luut, pitää Areksen luu viedä ja oma ei kelpaa. Kuitenkin ihan perus ruuan kanssa nirsoilu jatkuu osittain. Syö kyllä, mutta ei kyllä puolusta ruokaansa tai syö vauhdilla, jotta pentu ei söisi niitä. Eilen rönkki ruokaansa aikalailla.

Kaikenkaikkiaan vaikuttaa kuitenkin hyvältä :) Tyytyväinen olen, kunhan tuo yksi pysyisi hiljaa öisin - oon niin herkkäuninen. Ei se huuda tai valita, mutta alkaa joskus puolessavälissä yötä riehumaan pedissä ja leikkimään ja ärisemään ja ja... :) Korvatulpat on onneks hyvät.

Tälläinen mölinä kuuluu aika usein puolivälissä yötä ;)

Pentu kotona!

Tänään oli se päivä ja hain kotiin Glenhouse's Fullmetal Jacket aka Ares.
Ares on reipas reilu 8vko ikäinen australianpaimenkoiran alku. Kotimatka oli aika rankka, pentu huusi koko matkan, mutta kasvattaja kertoi jo pelkän pentutarkkireissun perusteella, että tätä on oletettavissa. Onneksi matkaa oli vain vajaa 40km. Lisäksi Ares lopussa pari kertaa puklasi autossa, täytyy nyt seurata josko mulla onkin matkapahoinvoiva koira, hyvin mahdollista. Atlaksella ei ole mitään ongelmia ollut, mutta katotaan miten Areksen kanssa käy :)

Auto oli siis vähän jännä, mutta heti kun sen tohon aidatulle pihalleni iskin, siitä kuoriutu niin reipas tapaus. Avoin, rohkea, reipas ja tempperamenttinen. Annoin sen hetken tutustua pihaan jonka jälkeen otin Atlaksen pihalle. Atlashan pisti heti leikiksi, eikä vierastanut yhtään.

Tässä video ensikohtaamisesta


Hyvin on muutenkin alku mennyt; ruoka maistui kaikki, kaikki asiat on tehty ulos ja Atlas ja Lasse on otettu hyvin vastaan - samoin kun he ovat ottaneet Areksen hyvin vastaan. Kaikessa mahdollisessa se roikkuu; verhot, kissanraapimapuu, kengät, sohvan viltti.. mutta tätä tempperamenttia kumminkin hain ;) Atlaksella kerran mennyt jo hieman hermot pentuun kun niin on kovin naskalihampailla kiinni hännässä, mutta parempi vaan jos oppisikin ilmoittamaan koska riittää :) Puutun vain ja ainoastaan jos on pakko.

Valmistautumista pennun saapumiseen.

Alle viikko aikaa niin Ares aka Glenhouse's Fullmetal Jacket kotiutuu tänne. Jo Atlaksen nimeä miettiessä oli yhtenä vaihtoehtona Ares. Kummatkin nimet ovat kreikan mytologiasta. Nyt sitten jo ennen pennun syntymistä tiesin, että seuraavasta pennusta tulee Ares eli sodanjumala. Ei voisi olla yhtään osuvampaa virallista nimeä kasvattaja keksinyt! Vanha sotaleffa ja olin jo valinnut kutsumanimen sodanjumalan mukaan - must be faith!

Minulle on siis tulossa vappuvauva, 1.5 olis tarkoitus hakea Ares kotiin. Tuolloin pennulla on ikää pari päivää yli 8vko! Pentutarkki meni loistavasti, kaikki pennut olivat täysin terveitä eikä eläinlääkärillä ollut moitteen sanaa! Itse olen aivan into piukeena ja en jaksa odottaa pennun kotiutumista. Tiedän, että tulee olemaan nyt sit lähi kuukausina paljon haasteita, mutta toisaalta odotan niitä innolla.
Eniten olen innoissani kasvattajan sanoista; "Kantaa myös kaikki metalliesineet! Kupit ja muut kovat, kaikki kelpaa. Luonne rohkea ja reipas, menee kaikkialle. Hyvin avoin ja haluaa olla ihmisen kanssa. Tykkään!" sekä "Sun poika on kyllä ihan paras harrastuskaveri, sillä on hyvin toimintakykyä".

Ares 6,5vko

Tässä pennun kotiutumisen lähestyessä oon alkanut miettimään, miten pitäisi valmistautua toisen koiran tulemiseen. Mitään varusteita en alkuun joudu ostamaan; hihnoja, valjaita ja pantoja löytyy enemmän kuin kahdelle koiralle tarvitsisi. Tottakai niistä Ares kasvaa nopeasti ohi, mutta Atlaksen varapannat menee alkuun hienosti. Isomman juomakupin ostin, joka onkin sitten jo niin iso, että Ares varmaan hukkuu sinne pentuna :D

Matot pitäisi ottaa pois, kylpyhuoneesta siivota tiettyjä tavaroita pois. Siinä se valmistautuminen taitaa olla? Ares tulee viettämään alussa yksinoloajat kylpyhuoneessa, sillä en ota hänelle papereita käyttöön ollenkaan sisäsiisteysopettelussa. Muutenkin alkuun haluan Atlaksen ja Areksen olevan eri tiloissa yksinoloajat. En usko, että mitään suurempaa kärhämää ainakaan alkuun on, Atlas on niin kaikkia rakastava, mutta parempi silti näin. Areksen teini-ikää odottelenkin sitten mielenkiinnolla, tiedä mitä sit tapahtuu :D

Sitä, miten hoidan Areksen viemisen kotiin ja Atlakseen tutustuttamisen oon miettiny. Atlas tulee olemaan kotona ja kaverin kanssa haetaan Ares kotiin. Onko jollakin vinkkejä, miten kannattaisi hoitaa ensimmäinen tutustuminen? Atlas on todella kiltti, vastaanottavainen ja ei puolusta reviiriään - ottaa kaikki vastaan innolla eikä jännitä. Tämä varmasti helpottaa paljon. Oletan, että Ares on myös aika reipas tapaus, mutta silti haluan tutustuttaa rauhassa. Kissa sitten tulee itse tutustumaan jossain kohtaa, kun siltä hänestä tuntuu. 

Nyt ei auta kun odottaa! Jännittää kyllä, mutta samalla oon todella innoissani!

Saanko esitellä... Ares

Jos vain kaikki menee hyvin pentutarkissa, tämä kuvissa 4,5vko vanha australianpaimenkoira uros kotiutuu meille kuukauden päästä! Nimeksi hän saa Ares. Jatketaan samalla teemalla nimien kanssa kuin aikasemmin ;)

Possunenä :')

Ja arvonnan voittajat ovat..

Vihdoin arvonta on suoritettu! Haluan kiittää kaikkia osallitujia, teitä oli hirveän monta.

Arvonnan suoritti Atlas ja tässä video arvonnan suorittamisesta!





Onneksi olkoon siis Venla (Blogi: Silkkiturkit), sinulle lähtee ykköspalkinto! Onneksi olkoon myös Mira (Blogi: Team FriHetAwa - Tunnetta ja tahtoa), olet arvonnan kaskkospalkinnon voittaja! Otan yhteyttä kumpaankin sähköpostitse :)


Kaikille haluan toivottaa hyvää kevään alkua!

Meillä asuu koira

Jos et halua, että sinua tervehditään tassuin ja heiluvan hännin, älä tule sisään
- koska täällä asuu koira...

Jos irtokarvat eivät sovi vaatteisiisi tai huonekalut häiritsevät sinua, älä tule sisään
- koska täällä asuu koira...

Jos et pidä kylmästä kirsusta tai märästä kielestä, älä tule sisään
- koska täällä asuu koira...

Mutta jos mikään edellisistä ei sinua haittaa... saat osaksesi rakkautta välittömästi, kun astut ovesta sisään
- koska täällä asuu koira.

Koiraihminen, kissaihminen, "normi-ihminen". Meillä asuu koira. Kohta ehkä kaksi. Monesti mielenterveyttäni on kyseenalaistettu, kun olen kertonut, että pidän kovasti eläimistä. Tämän lisäksi vielä olen yksin asuva sinkkuihminen ja koiraihminen, kaikki yhdessä. Tämä ei jostain syystä useinkaan mahdu monen ihmisen ajatusmaailmaan. Tätä asiaa kauhistellaan.

Jotkut haluavat viettää vapaa-aikansa matkustaen, juhlien, syöden, juoden ja kavereiden kanssa ollen. Kyllä minäkin näistä kaikista pidän, mutta tähän lisään vielä yhden asian; koiran kanssa ajan viettäminen. Useimmiten suurin ongelma siinä, että asun yksin ja omistan koiran, on muilla ihmisillä. Itse en koe tätä ongelmaksi. Usein minulle sanotaan näitä virkkeitä; "Et pääse mihinkään!", "Joudut ulkoiluttamaan sitä satoi tai paistoi", "Et löydä miestä!" ja "Kamala määrä karvaa ja likaa jokapuolella!". Nämä asiat eivät ole olleet vielä ongelma itselleni, mutta usein tuntuvat olevan toisille ihmisille (varsinkin nyt, kun harkinnassa on toinen koira). Kyllähän tälläinen elämäntilanne vaatii tietynlaista henkilöä ja luonnetta, mutta itselle tämä sopii hyvin. Mielummin vietän koko elämäni Suomessa, kuin en omistaisi koiraa ollenkaan.

Harrastukseni liittyvät koiriin. Suuniosa ystävistäni on ihmisiä, jotka omistavat koiran. Kun löytyy tälläisiä asioita ympäriltä, ei tunnu yhtään hankalalta olla sinkku ja omistaa koira - tai kaksi. Minulta löytyy myös ystäviä, jotka eivät pidä ollenkaan eläimistä. Samantien on ilmoitettu, että Atlasta ei heidän luokse tuoda. Eikä oikeastaan tarvitsekaan, Atlas voi hyvin olla muualla, kun näitä ystäviä näen. Ymmärrän, että ihmisten jotka eivät pidä eläimistä alkuunkaan, on hyvin vaikea ymmärtää miksi haluan niitä välttämättä elämääni - ja vielä useamman kappaleen!






Sitten vielä tämä sinkkuus. "Hommaa nyt ensin se mies, ennenkun sata koiraa". Miksi? Ymmärrän kyllä, mutta eikö ihmisen pitäisi hyväksyä minut juuri sellaisena kuin olen? Voin suoraa sanoa, etten voisi kuvitellakaan seurustelevani ihmisen kanssa, joka ei pidä eläimistä. Minun mielestä koti ei ole koti ilman eläimiä. Kyllä se toinen osapuoli tässä huushollissa auttaisi monella tapaa, mutta en koe ongelmaksi hoitaa tätä myöskään yksin. Reilut kaksi vuotta on sinkkuna oloa takana ja kyllä myönnän, että tähän vierelle kaipaisi sen jonkun, mutta en ala epätoivoiseksi ja heivaa koiria muualle vain saadakseni lisää "vaihtoehtoja". Kyllä se joku, joka ymmärtää myös rakkauden eläimiä kohtaan, tulee kohdalle.

Meiltä löytyy kotoa kuraa, keppejä, karvaa, kakkaa. Välillä sitä löytyy enemmän (kuten tämänhetkisillä keleillä..), välillä vähemmän. Tämän kanssa on oppinut elämään. Kyllä kadehdin, kun jonkun ystävän koti on putipuhdas ilman karvan karvaa, koska ei eläintä omista. Kuitenkin pidemmänpäälle tämän kyllä kestää. Vaatteissa on karvaa, naamassa on karvaa, sängyssä ja sohvalla on karvaa. Todellisuudessa, se on vain karvaa. Se ei sinua tapa - paitsi tietty jos oot pahasti allerginen ;)

Meillä asuu koira. Ja meiltä tulee todennäköisesti aina koira asumaan - olin sitten sinkku, varattu, naimisissa tai vaikka leski. Tämä elämäntyyli sopii vallan mainiosti minulle!

Onko joku muu saanut arvostelua siitä, kuinka kyseinen elämäntilanne ei sovi siihen, että omistat kotieläimiä? Tai siitä, miksi ylipäätänsä itsellesi haluat kotieläimiä?

ps. Muistakaahan osallistua arvontaan, vielä pari päivää jäljellä ;)

Atlaksen päivä

Hei, olen Atlas. Toiselta nimeltäni Attala, Attalaalaa, Pentunen, Poikapentunen ja ennenkaikkia Kattila. Kattilaksi minua alettiin kutsumaan, koska kasvattaessani turkkia kasvatin ensimmäisenä kasaritukan. Sitten tuli nimi kasari ja lopulta kasarista Kattila, joka onkin nykyään oikeastaan ihan normaali nimi minulle.

Ajattelin, että olisi hyvä kertoa, kuvapainoitteisesti, meidän normaalista arjesta äidin kanssa!

Nyt puhutaan päivästä 2.3. sunnuntai. Äitini tekee kolmivuorotyötä, joten tämä(kään) ei ollut meille vapaapäivä - ihan normaali arki.
Aina kun kello soi, tälläkertaa klo 5.15, hyppään heti sänkyyn, jos vaikka tuo yksi heräisi! Todellisuudessa olen kuitenkin aika ystävällinen ja jos äiti torkuttaa, niin en mene häiritsemään.. Vasta kun tuo ottaa kännykkänsä käteen, menen makaamaan mahan päälle ja pesen sen naaman NIIIIN märäks, koska en voisi olla yhtään onnellisempi, että vihdoin äiti heräsi!

Mielestäni kun äiti sängynpäässä vaihtaa vaatteita, pitäisi sängyssä riehua ja leikkiä jahtausleikkejä. Yleensä tyynyt ja peitto saava kyytiä ja näin oikeastaan äidin päivä alkaa aina todella hyvin, koska saa nauraa minulle :)

Seuraavaksi menenkin jo takapihan oven eteen odottamaan, että päästäisi ulos! Yleensä pistän vielä etutassun kynnykselle, ettei äiti varmasti lähde ilman minua ulos! Se vasta oliskin törkeetä. Normaalisti saan juosta ensimmäiset minuutit yksin pihassa, kunnes lähdetään lyhyelle lenkille.

Sitten äiti lähtee töihin ajamaan ja jättää minulle aina musiikin soimaan ja herkkuja! Tänään vuorossa oli jäädytetyllä maksamakkaralla täytetty kongi ja kana/luu yhdistelmä. Nam!

Tämä tarkoittaa, että joudun olemaan yksin jonkunaikaa.. Toisaalta aika tyhmää :(

..mutta odotan kyllä kiltisti niin kauan kun äiti antaa luvan ottaa nuo! Oikeasti en jaksaisi malttaa millään!

Normaalina päivänä yksinoloa tulee se 8-9h. Tämä on kurjaa, mutta olen niin tottunut tähän. Kun äiti tekee yövuoron, tulee yksinoloa 11,5h. Äiti on aina vähän surkea, kun joudun olemaan niin kauan yksin, mutta todellisuudessa ihan suotta! Oikeasti vain nukun ja syön herkkuja, voiko parempaa olla?

Vihdoin kuitenkin työpäivän jälkeen äiti tulee kotiin ja tottakai pitää olla ihan superonnellinen ja pyöriä jaloissa innoissaan! Sehän voi oikeasti vaikka luulla, etten kaivannut sitä yhtään jos en tee näin!

Todellisuudessa olen myös innoissani siitä, että koska äiti on kotona niin lähdetään aikalailla samantien johonkin ulos, jossa ollaankin seuraavat 1-2h! Mitäköhän jännää tänään on luvassa.

Autolla johonkin? Voi vitsi!

Yleensä me mennään metsään, koirapuistoon, kavereiden kanssa leikkimään.. Joskus myös käydään vain hihnalenkillä, mutta tällöin tiedän, että ilta tuo tullessaan jotain aktiviteettia - yleensä agilityn!

Tälläkertaa mentiin leikkimään Yyteriin! Siellä oli PAAALJON kavereita. Vilma, Tero, Sami, Mila, Muru, Voitto, Elmer ja Dafi! Viimeiset kolme on mun suosikkeja, niiden kanssa tuli juostua tosi paljon! Jostain syystä myös äiti tykkää ihan hirveästi Elmeristä..

Elmer ja äiti..

Mulla oli ehkä vähän hauskaa x3

Oli pakko kakata ihan pieneen puskaan ku oli tyttöjäki tuol..

Voitto ja Elmer!

Niin ja merkkasin Yyterin omakseni

PALLO!

Minulla on pallo!

Heiteltiin jonkunverran palloa siellä. Tennispallo, ajatelkaa! Se on mun lempparilelu. Vaikka siellä oli mun lisäksi tosi monta muuta shelttiä, niin lähes aina olin nopein ja sain sen pallon. En kyllä ikinä haluaisi antaa sitä palloa takas, koska se on niin ihana! Tykkäisin, että kaikki muut koirat vaan jahtais mua ympäriinsä ja yrittäis saada sen multa.

Sit lähdettiin reilun tunnin päästä kotiin ja sain vihdoin ruokaa. Meillä syödään nappulaa ja raakaa lihaa sekasin - ja se on kyl oikeesti tosi hyvää, ahmin ihan!

Joko saa ottaaaa...

Sitten tulikin väsy

Ja kyllä, olen levittänyt kaikki lelut ja äidin kengän olohuoneen matolle. Teen tämän aina. Ikuisesti.

Illasta käytiin vielä iltalenkillä. Meijän pihassa on sellanen pallo - tai ei sitä kai voi enää palloks kutsua. Äidin kanssa leikittiin sillä, riehaannuin ja rikoin sen. Edelleen se on silti tosi kiva lelu ja sitä aina ravistetaan ja purraan. Jahtausleikki on myös meidän pihassa ehkä paras leikki ikinä..

Sitten menen aina valmiiksi nukkumaan sängyn jalkopäässä olevaan pyöreeseen (äidin mielestä pieneen) kissanpetiin. Mahdun siihen täydellisesti kerälle, aivan huippua! Tykkään siitä niin paljon, vaikka se on kyllä todella huonossa kunnossa. Ei sitä silti saa heittää pois!

Sit en muuta voi kun sanoa, että päivä oli siinä! Tämä on aika hyvin perinteinen päivä mun elämässä, mutta en oikeastaan paljon onnellisempi voisi olla!